Avoin iltaryhmä on Suomen mielenterveysseuran kehittämän mielenterveyden käden ympärille rakennettu ryhmä, joka kokoontui asumisvalmennusyksikö Kätsässä Sastamalassa syyslukukaudella 11 kertaa. Jokaiselle kerralle oli suunniteltu oma aiheensa: kokoontumisissa on keskusteltu tunteista, arvoista ja valinnoista, kokeiltu erilaisia liikuntamuotoja, keskusteltu levosta ja unesta sekä tehty rentoutumisharjoituksia. Lisäksi on valmistettu yhdessä ruokaa ja tutustuttu paikalliseen kulttuuritarjontaan.
Ryhmän toiminta suunniteltiin yhteistyössä asumisvalmennusyksikkö Kätsän, Sastamalan kaupungin etsivän nuorisotyön ja Sastamalan seurakunnan kanssa. Suunnittelu on vaatinut paljon yhteistä aikaresurssia ja hyvää yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Itse ryhmien ohjaaminen ja toteuttaminen on sujunut aina ennalta sovitun vetovastuun mukaan. Jokainen yksikkö on vastannut oman kertansa kustannuksista.
Jatkossa saman rungon pohjalta on mahdollista toteuttaa samanlaista ryhmätoimintaa, eikä se vaadi enää niin paljon suunnitteluresurssia. Myös yhteistyö eri tahojen välillä on kehittynyt erittäin hyvin toimivaksi. Ryhmän mainostaminen alueen nuorille ja tukea tarvitsevien nuorten rohkaiseminen mukaan toimintaan vaatii oman aikansa.
Lisätietoja:
Raija Marttala, etunimi.sukunimi@sedu.fi
Koulutuskeskus Sedu, Fiilistä asumiseen -hanke